Ponssen ja Metallityö Vainion tiivis ja mutkaton kumppanuus
Metsäkonevalmistaja Ponsse ja Metallityö Vainio tekevät tiivistä yhteistyötä metsäkoneiden metallikomponenttien valmistuksessa. Ponssen hankintaryhmävastaava Jukka Väisänen kuvaa Vainiota kumppaniksi, jonka puoleen on helppo kääntyä.
Jukka Väisänen on työskennellyt Ponssella noin kymmenen vuotta, niistä viimeiset neljä hankinnassa. Taustaa hänellä on myös Ponssen menetelmäsuunnittelusta, tehdaslaajennusprojekteista ja kokoonpanon työnjohdosta. Nyt hänen vastuullaan ovat metsäkoneiden hitsattujen rakenteiden ja levyleikkeiden alihankinta.
– Toimittajayhteistyö on vahvasti mukana työnkuvassani. Yhteistyön historia Vainion kanssa yltää pidemmälle kuin oma työurani Ponsselle, Jukka Väisänen kertoo.
Runkorakenteista varaosiin
Vainio valmistaa Ponsselle metsäkoneiden runkorakenteisiin liittyviä tuotteita, varaosia ja lisälaitteita. Yhteistyö kattaa hitsausta, koneistusta, pintakäsittelyä ja kokoonpanoa. Vainio valmistaa myös varaosia Ponsse-tuotteisiin.
Ponssen ja Vainion yhteistyössä valmistuspiirustukset tulevat Ponsselta, mutta pelkän toteutuksen lisäksi Vainio tuo kumppanuuden hengessä esille oman asiantuntijuutensa.
– Jos jotain voi valmistusteknisesti tehdä paremmin, Vainiolta tulee hyvin kootusti ehdotuksia, joita katsotaan yhdessä, Väisänen sanoo.
Joustavuutta kasvun hetkiin
Väisänen nostaa erityisesti esiin uusien Ponsse-tuotteiden nopeat ja laadukkaat markkinoille ylösajot, joita Vainio on pystynyt helpottamaan omalla työpanoksellaan.
– Varsinkin kovassa kasvuvaiheessa apua on saatu ripeästi ja projekteja on viety Vainiolla hienosti läpi. Vainio on toiminut itseohjautuvasti, laadusta ja toimitusvarmuudesta tinkimättä, Väisänen toteaa.
Ponssen sijainti Vieremällä ja Metallityö Vainion sijainti Iisalmessa mahdollistaa osaltaan nopean reagoinnin ja tiiviin yhteydenpidon.
Vainion kanssa ollaan yhteydessä jopa viikoittain. Asioita hoidetaan puhelimitse ja sähköpostitse, ja tarvittaessa käydään paikan päällä.
– Paikallisuus on tärkeää toimintamme kannalta. Yhteydet toimivat mutkattomasti puolin ja toisin. Tuotteiden ylösajo helpottuu, kun tarvittaessa voimme ketterästi tavata kasvokkainkin, Väisänen kuvaa.
Kumppani, jota voi suositella
Ponssen alihankinta perustuu pitkälti tarkkaan valikoituihin, laadukkaisiin yhteistyökumppaneihin. Vainio asettuu Väisäsen mukaan samaan joukkoon.
– Voin suositella Vainiota. Se on vahva metalliteollisuuden osaaja. Konepaja-, kokoonpano- ja pintakäsittelyosaaminen on hyvällä tasolla.
Yhdessä maailmalle
Ponssen metsäkoneet ovat Avainlippu-tuotteita. Osa komponenteista tuodaan Euroopasta, mutta koneen rungosta ja teräsrakenteista ylivoimaisesti suurin osa on kotimaista valmistusta, ja alihankintaketjut ovat pitkälti suomalaisia. Vainio on yksi niistä kumppaneista, joiden työn tulokset siirtyvät Ponssen koneiden mukana maailmalle.